Tutkimus

Maakotka, 9.8.2015 Tervola © Raimo Koskenkorva 2015

Xenus osallistuu Helsingin yliopiston eläinmuseon, BirdLifen ja Metsähallituksen linnustonseurantoihin. Eläinmuseossa on meneillään useita valtakunnallisia linnuston seurantatutkimuksia, joiden tavoitteena on mm koota perustietoa lajien levinneisyydestä ja runsaudesta, seurata lajien levinneisyyden ja runsauden muutoksia, ja kiinnittäen erityistä huomiota taantuviin lajeihin uhanalaisuusluokitus silmällä pitäen. Eläinmuseon linnustonseurantoja ovat esimerkiksi lintuatlas, pesimälintujen linjalaskennat, talvilintulaskennat ja ruokintapaikkaseuranta. Lisäksi eläinmuseo koordinoi rengastustoimintaa. BirdLife organisoi mm tärkeiden lintualueiden laskennat ja metsähallitus eräiden uhanalaisten lintujen seurannat.

Yhdistyksellä on pitkät perinteet petolintujen seurannassa. Jäsenistö osallistuu aktiivisesti merikotkan, maakotkan, sääksen ja muuttohaukan valtakunnallisiin seurantoihin niin Xenuksen alueella, kuin muuallakin Lapissa. Lisäksi yhdistys on mukana rengastustoimiston organisoimassa petolintuseurannassa. Tässä 10 km x 10 km petolinturuutuihin perustuvassa tutkimuksessa Xenuksen alueen petolinnustoa seurataan Kaakamon, Kalkkimaan, Liakan ja Kemin yhtenäiskoordinaattiruuduilla.

Xenuksen logo

Tiiralogo