Lintupaikat

Kemin-Tornion Perämeren kansallispuisto

Perämeren kansallispuisto, sijaitsee Kemin ja Tornion uloimmilla saarilla 6-17 km mantereesta. Sen kokonaisala on noin 15700 ha, josta maata on vain noin 300 ha. Maisemaa leimaavat laajat ulapat ja kaukana toisistaan sijaitsevat saariryhmät. Saaria on kaikkiaan 58, joista veden huuhtomia kivikkokareja 26, matalaa rantakasvillisuutta kasvavia kareja 9, pensassaaria 5 ja metsäsaaria 18. Metsät kasvavat lähes yksinomaan lehtimetsää.

Puiston linnusto on tyypillistä Perämeren pohjukan saaristolinnustoa. Lintuyhdyskuntien valtalaji on lapintiira, joka pesii lähes jokaisella luodolla. Toinen lintuluotojen hallitsija on naurulokki. 1990-luvulla naurulokkien määrä on kuitenkin luisui laskuun, kuten lähes kaikkialla muuallakin Suomessa, ja yhdyskuntien määrä on tipahtanut kolmeen. Harmaalokki kuuluu saarten menestyjiin. Se pesi saarilla v.1910 ja 1959 vähälukuisena. Kanta alkoi kasvaa 1960-luvulla ja 1990-luvun lopussa kanta oli noin 50 paria.

Selkälokki on näkyvin esimerkki taantuneista lajeista. 1960-luvun puolivälin tienoille asti enemmän kuin muita lokkeja yhteensä. Sitten tapahtui mystinen romahdus, jonka seurauksena kanta hupeni kymmenessä vuodessa kymmenesosaan entisestä. Tällä hetkellä suurin yhdyskunta on muutaman parin suuruinen. Huonosti on mennyt myös lapasotkalla, lapinsirrillä ja riskilällä, joiden kannat ovat keikkuneet häviämisen partaalla.

Kaikkiaan kansallispuiston aluella pesii kuutisenkymmentä lintulajia ja reilut 1000 lintuparia. Alueen 20 runsaslukuisinta lajia 1990-luvulla olivat runsausjärjestyksessä: lapintiira, pajulintu, naurulokki, västäräkki, pajusirkku, tukkasotka, kalatiira, punajalkaviklo, kalalokki, niittykirvinen, kivitasku, harmaalokki, tukkakoskelo, karikukko, punakylkirastas, rantasipi, peippo, taivaanvuohi, ruokokerttunen ja selkälokki. Lisäksi alueella pesii joko vakituisesti sa satunnaisesti useita saariston tyyppilajeja kuten merilokki, tylli, riekko, pilkkasiipi, merihanhi, meriharakka, merikihu ja vesipääsky.

Lisätietoja:

Kemin Kattilalahti - Siikalahti - Veitsiluodon altaat

Lapintiira, 26.5.2012 Kemi, Tuhka-allas © Raimo Koskenkorva 2012

Veitsiluodon, Ajoksen ja mantereen väliin jäävä vesialue on Kemin kaupungin parhaita kevätmuuttopaikkoja. Kraaselin sillan alapuoliseen sulaan, Siikalahdelle ja Rivinsalmeen kerääntyy keväällä runsaasti etenkin sorsia, mutta myös uikkuja ja kahlaajia. Sorsissa erityistä on runsas lajisto - todennäköisimmin punasotkan, uivelon, harmaasorsan ja ristisorsan löytää juuri täältä. Lisäksi keväällä on alueella nähty sepelhanhi, härkälintu, haarahaukka, arosuohaukka, keräkurmitsa, etelänsuosirri, tunturikihu, isolokki, pikkukajava, uuttukyyhky, tunturipöllö, tunturikiuru, sitruunavästäräkki, tikli ja vuorihemppo.

Lintuja on helpoin havainnoida Ajoksen tien reunaa kulkevalta pyörätieltä - teollisuusalueilla liikkuminen ei ole sallittua.

Veitsiluodon altaat ovat puolestaan hyviä syksyisen lintumuuton seurantapaikkoja. Altailla on nähty useita harvinaisia lajeja mm: jalohaikara, harmaahaikara, paksujalka, kehrääjä, tunturikiuru, pikkusirkku ja harmaasirkku. Lisäksi Veitsiluodon ympäristö etenkin Tuhka-allas on Kemin seudun varmin paikka nähdä punajalkahaukka - yli puolet alueemme havainnoista on täältä.

Sen lisäksi että Veitsiluodon seutu on hyvä muuttoalue, siellä myös pesii runsas linnusto - erikoisuuksina heinätavi, harmaasorsa ja ruskosuohaukka. Kesäisistä harhailijoista maininnan arvoisia ovat luhtahuitti, ruisrääkkä, mustatiira ja idänuunilintu.

Alueella sijaitseva Lamsänkari kuuluu valtakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Kattilalahden lintutornille pääsee Rytikarin kautta.

Lisätietoja:

Keminmaan Kirvesaapa

Nuolihaukka, 29.7.2008 Keminmaa, Kirvesaapa © Matti Suopajärvi 2008

Kirvesaapa on Keminmaan suurin suo. Suon pinta-ala on 1827 ha, suurin pituus 7 km ja leveys 4,5 km. Kirvesaapa on tyypillinen Pohjanmaan aapasuo, joka on tyypiltään pääasiassa lyhytkortista nevaa. Avosuon maisemaa elävöittää kolme järveä, Kirvesjärvi, Pieni Kirvesjärvi ja Salmijärvi. Suon keskiosaa halkovat pohjois-eteläsuunnassa kulkevat moreenisten metsäsaarekkeiden jonot, sekä hieskoivua kasvavat turvemaat, jotka pirstovat yhtenäistä näkymää. Turvemaat ovat lähes luonnontilaisia, mutta valtaosa laitametsistä ja aavan keskustan suuret metsäsaarekkeet on aikanaan hakattu ja ne kasvavat nyt tiheää kuusi- ja mäntytaimikkoa. Kirvesaavalla ei enää voi kokea erämaan rauhaa ja tunnelmaa. Metsien hakkuita enemmän Kirvesaavan erämaisuutta murentavat Elijärven kaivoksen massiiviset jätevuoret, jotka hallitsevat maisemaa kaikkialla lännessä.

Erämaan rauhan kaikkoamisesta huolimatta Kirvesaavalla pesii monipuolinen ja runsas suolinnusto. Kurkien määrä on suurempi kuin millään lähikunnan - mukaanlukien Simon ja Tervolan - suolla, ja Kirvesaapa lieneekin Suomen parhaita kurkisoita. Lisäksi Kirvesaavalla pesii runsaasti suokukkoja kuoveja ja taivaanvuohia ja suo onkin yksi Kemin-Tornion seudun parhaita kahlaajasoita. Muita pesimälajeja ovat mm laulujoutsen, metsähanhi, uivelo, kaakkuri, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, kalalokki ja harmaalokki.

Muita hyviä keminmaalaisia lintusoita ovat mm Matinaapa, Musta-aapa ja Kellojänkä.

Lisätietoja:

Simon Ruunakari

Simoniemi, Ruunakari, lintutorni

Simon Ykskuusi

Simon Ykskuusen Tiironhieta on Kemin-Tornion alueen paras syksyinen kahlaaja-ranta. Lähes kaikki alueellamme tavatut kahlaajat on tavattu myös Tiirolla mm: keräkurmitsa, tundrakurmitsa, isosirri, pulmussirri, pikkusirri, kuovisirri, etelänsuosirri, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa ja punakuiri sekä suurinpina harvinaisuuksina tundravikla ja aavikkotylli.

Kun alueeseen liitetään mukaan myös maa-alueet sekä läheinen Eskonlahti on Ykskuusessa nähty lisäksi kyhmyjoutsen, tiibetinhanhi, valkoposkihanhi, sepelhanhi, ristisorsa, allihaahka, harmaahaikara, haarahaukka, luhtahuitti, leveäpyrstökihu, tunturikihu, ruokki, pikkuruokki, tunturipöllö, kangaskiuru ja isokirvinen.

Simon sisämaan järvet

Simon sisämaan matalat suojärvet ovat hyviä vesilintujärviä. Tavallisten puolisukeltajien lisäksi järvillä pesivät harvalukuisena mustalintu, pilkkasiipi, uivelo, laulujoutsen, mustakurkku-uikku ja kuikka. Hyviä lintujärviä ovat mm Kuivasjärvi, Sarvijärvi, Kirakkajärvi ja Runkauksen luonnonpuiston Ahmasuonlampi.

Lisätietoja:

Simon lintusuot

Simon linnuston suurin rikkaus on sen soilla. Kunnan pinta-alasta yli puolet on suota, mutta soita on hyvin erityyppisiä, minkä vuoksi niiden linnustokin vaihtelee suuresti. Tyypillisimpiä suolajeja ovat linnut, jotka eivät pesi juuri missään muualla. Näitä ovat mm. metsähanhi, kurki, jänkäsirriäinen, suokukko, jänkäkurppa, mustaviklo, liro ja vesipääsky. Tyylillisesti nämä suolajit ovat erikoistuneet pesimään rimpinevoilla.

Soista tunnetuin on Martimoaavan keidassuo, joka yhdessä ympäröivien soiden, Lumiaavan, Kivalonaavan, Järviaavan, Myllylänaavan, ja Simoskanaavan kanssa muodostavat koko Kemi-Tornion seudun mahtavimman suolakeuden. Toinen suuri luonnontilainen suoalue löytyy Runkauksen luonnonpuistosta ja sen itäpuolelta. Tämän alueen soita ovat mm Ahma-aapa, Joutsenlamminaapa, Jänesaapa, Aaporinaapa ja Saariaapa. Kolmannen suuren suokokonaisuuden muodostavat Veittiaapa ja sitä ympäröivät suot mm Ristiaapa, Alimmaisen Luujärven aapa, Kalliosuo ja Lähdesuo. Muita tunnettuja hyviä lintusoita ovat mm Käärmeaapa, Varesaapa, Nikkilänaapa, Hoikkasuo ja Musta-aapa.

Martimoaavan soidensuojelualueeseen pääsee tutustumaan aluetta halkovan pitkospuupolkua pitkin. Reitin varressa on myös kaksi lintutornio, Martimojärven ja Järviaavan lintutornit.

Useat Simon lintusoista kuuluvat kansainvälisesti ja kansallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tervolan Palonperän pellot

Palonperä

Tervolan Suuripään suot

Suuripään soidensuojelualue sijaitsee Tervolan ja Keminmaan rajalla Kemijoen itäpuolella. Natura-rajauksella sen pinta-ala on noin 42 km2. Alueen ytimen muodostaa noin 13 km2:n suuruinen Suuripään suoalue, jonka monet metsäsaarekkeet saavat näyttämään todellista kokoaan pienemmältä. Suon keskiosa on monin paikoin läpipääsemättömän märkää ruopparimpineen ja avovesiallikoineen. Suuripään länsipuolella on kaksi nevaa, Porttiaapa (2,4 km2) ja Pihlajajänkä (1,9 km2). Tyypiltään kaikki suot ovat pääosin matalajänteisiä ravinteisia rimpinevoja ja lyhytkortisia nevoja. Suurten rimpi- ja allikkoalueiden lisäksi alueella on kolme järveä Hosionlampi, Akkunusjärvi ja Jänkäjärvi sekä kaksi pienempää lampea.

Alueen suolinnusto on rikas. Pesimälajeihin kuuluvat mm. laulujoutsen, metsähanhi, uivelo, kuikka, mustakurkku-uikku, kurki, kapustarinta, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, mustaviklo, punajalkaviklo, vesipääsky ja kalatiira.

Lisätietoja:

Tervolan Pisavaaran luonnonpuisto

Tervolan ja Rovaniemen maalaiskunnan rajalla noin 7 km Kemijoesta länteen hallitsee maisemaa Pisavaara, jonka yhtenäinen metsäpatja muodostaa jyrkän vastakohdan ympäristön pilkotuille metsille. Vaara on ollut suojeltu lähes kokonaan jo vuodesta 1938 lähtien, jolloin alueelle perustettiin luonnonpuisto, hieno peräpohjalaisen metsäluonnon suojelualue.

Luonnonpuiston pinta-ala on noin 50 km2 . Vaaran korkeimmat kohdat kohoavat Kuusilaella ja Liljalaella noin 180 metriä ympäristöään ylemmäksi noin 262 metrin korkeuteen. Vaaran lakiosia reunustavat laajat rakkakivikot. Jylhyyttä maisemaan tuovat monet jyrkänteet, joista mahtavin on viitisenkymmentä metriä korkeita kallioseinämiä tarjoava Vähäloma. Vaaran yläosia peittävät valoisat ja kelorikkaat kuivat kangasmetsät. Laaksopainanteissa ja alarinteillä kasvillisuus rehevöityy tuoreeksi ja jopa lehtomaiseksi kuusikoksi, jota elävöittävät isot haavat ja rauduskoivut.

Pisavaara on parhaiten säilyneitä vanhan metsän alueita Perä-Pohjolassa ja monet ikimetsien lajit pesivät puistossa huomattavasti ympäröivää aluetta runsaampana. Kolopesijöitä kuten kirjosieppoja ja tervapääskyjä on runsaasti, samoin ikääntyneissä metsissä viihtyviä pohjantikkoja, metsoja, peukaloisia, puukiipijöitä, leppälintuja, harmaasieppoja, kulorastaita ja käkiä. Sen sijan tiltaltteja, töyhtötiaisia ja kuukkeleita tapaa enää harvoin.

Alueen petolinnustoa ei ole perusteellisesti tuktittu, mutta puistossa pesinevät säännöllisesti ainakin kanahaukka, varpushaukka, hiirihaukka, sääksi, huuhkaja, helmipöllö, lapinpöllö ja varpuspöllö.

Pisan luonnonpuistossa kulkeminen ilman erikoislupaa on kielletty.

Pisavaara kuuluu valtakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tervolan ja Tornion Kilsiaapa - Ristiaapa

Pohjansirkku, 12.7.2010 Tervola, Kilsiaapa © Matti Suopajärvi 2010 Kilsiaavan- Ristiaavan suot kuuluvat suureen Tervolan, Tornion, Ylitornion ja Rovaniemen alueella olevaan Kilsiaavan - Ristivuoman soidensuojelualueeseen, josta vain pieni osa on Tornion ja Tervolan puolella.

Suot ovat karunpuoleisia ja niillä on rimpiä vähän, minkä vuoksi linnusto on monin paikoin köyhähkö. Tyyppilajeja alueelle ovat monet kahlaajat, sorsat ja metsähanhet. Alueen pohjoispäässä pesii pieni harmaalokkiyhdyskunta.

Kilsiaapa-Ristivuoma kuuluu kansainvälisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tornion Alkunkarinlahti - Pajukari - Oxö

Jänkäkurppa, 5.5.2008 Tornio, Alkunkarinlahti © Matti Suopajärvi 2008

Alkunkarinlahti on maatunut merenlahti Koivuluodon itälaidassa, Leton kalasatamaan menevän tien varressa. Alunperin alkunkarinlahti oli Torniojoen delta-aluetta, mutta lahteen laskeva Niemenjuova on nykyisin maatunut ja usean tiepenkan katkaisema.

Alkunkarinlahdella on lintualueena kunniakas menneisyys. Vielä 1980-luvulla lahti oli sorsien ja kahlaajien suosima muuton levähdyspaikka. Parhaiten alue muistetaan kiljuhanhista, joita tavattiin 1-6 linnun parvissa vuoteen 1979 asti. Kahlaajista alueella vieraili muuttoaikoina satapäisiä liro ja suokukkoparvia. Harvinaisuuksia on havaittu kiljuhanhen lisäksi punasotka, liejukana, mustapyrstökuiri, ja isosirri.

Lahti oli maatumassa kokonaan umpeen, kun Lapin ympäristökeskus yhdessä Tornion kaupungin kanssa v. 2000 kunnosti alueen tavoitteena palauttaa alueen lintukantaa. Keskiveden pintaa nostettiin pohjapadoilla 0,3 m, alueelle ruopattiin avovesialueita ja laidoille rakennettiin kaksi lintutornia (eteläinen ja pohjoinen lintutorni) sekä luontopolku.

Kunnostus on palauttanut pesivän vesilinnuston pääosin 1970-luvun tasolle. Eniten olosuhteiden muutoksista on hyötynyt naurulokki, joka palasi pesimälinnustoon runsaampana kuin koskaan ennen. Sen kolonia on houkutellut paikalle myös ennätysmäärän tukkasotkia. Sittemmin lokkikanta on taantunut merkittävästi. Uusina lajeina ovat lahdelle asettuneet silkkiuikku, nokikana, joutsen ja merihanhi. Alkunkarinlahden puolisukeltajakanta on runsas ja pesimälajeihin kuuluu edelleen heinätavi.

Muita edustavia Tornion rannikon lintupaikkoja ovat mm Koivuluodonjuova, Pajukari ja Oxö.

Tornionjoen suisto kuuluu kansainvälisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tornion Karunginjärvi

Mustajoutsen, 29.9.2007 Tornio, Karunginjärvi © Seppo Kemppainen 2007

Karunginjärvi on Kemin-Tornion seudun paras vesilintumuuton levähdyspaikka sekä keväällä että varsinkin syksyllä. Alueen pesimälinnuston erikoisuus ovat kanadanhanhet, jotka ovat pesineet aluella vuodesta 1975.

Syksyisin huomiotaherättävimpiä ovat satapäiset laulujoutsenparvet, mutta myös hanhia ja sorsia voi nähdä satamäärin. Parhaita havainnointipaikkoja ovat itse Karunginjärvellä Mustasaaren lintutorni ja Mustaranta. Lisäksi joutsenia kerääntyy runsaasti myös Ala-Vojakkalaan Oravaisensaaren alapuolelle, sekä Kivirannan Aittaniemen edustalle. Harvinaisuuksista Karunginjärvellä ja Oravaisen saaressa on tavattu pikkujoutsen (lähes vuosittain), lyhytnokkahanhi, tiibetinhanhi, härkälintu, merikotka, muuttohauka ja sokerina pohjalla neitokurki.

Karunginjärvi kuuluu valtakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tornion Kaupunginlahti

Mustatiira, 9.6.2014 Tornio, Kaupunginlahti © Seppo Kemppainen 2014

Kaupunginlahti on Tornion kaupungin Ruotsin rajalla oleva matala joen sivu-uoma, josta on rehevöitymisen myötä muodostunut yksi Lapin parhaista lintuvesistä. Lahdella pesii sekä eteläistä että pohjoista lajistoa, mutta eteläisten lajien suuri osuus on kuitenkin silmiinpistävä. Jotkut eteläiset lajit, esim. silkkiuikku ja nokikana, esiintyvät täällä levinneisyytensä pohjoisrajoilla.

Kaupunginlahti on myös hyvä kevät- ja syysmmuton levähdypaikka. Keväällä täältä löytää usein suurimmat lokki- ja kahlaajaparvet sekä pikkuharvinaisuuksia kuten punasotkia ja heinätaveja. Kevään satunnaisvieraita ovat olleet myös härkälintu, pikku-uikku, pikkujoutsen, harmaasorsa, ristisorsa, keräkurmitsa, liejukana, merikotka ja arosuohaukka. Syksyisin silmäänpistävää on sorsalintujen runsaus.

Viime vuosien rakennushankkeet molemmin puolin rajaa ovat pienentäneet lintujen pesimäalueita lahden rannoilla merkittävästi. Näistä toimista huolimatta Kaupunginlahti on säilyttänyt arvonsa eräänä Pohjois-Suomen merkittävimmistä lintujen muutto- ja pesimisalueista. Lausuntoon, jonka Maa- ja metsätalousministeriö antoi vuonna 1976 evätessään Tornion anomuksen purkaa lahden rauhoitus, voidaan edelleen yhtyä: "Kaupunginlahti kuuluu Lapin läänin harvoihin valtakunnallisesti arvokkaisiin lintuvesikohteisiin. Täällä pesii mm. vaateliasta eteläistä lajistoa ja lahti on toisaalta merkittävä muutonaikainen levähdysalue. Tämän tasoisen kohteen sijaitseminen kaupungin välittömässä läheisyydessä on poikkeuksellisen harvinaista."

Kaupunginlahti kuuluu valtakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tornion lintujärvet

Tornion pohjoisosan pienet järvet ovat matalia ja reheväkasvuisia, minkä vuoksi niillä pesii edustava vesilintu-, lokki- ja kahlaajalinnusto.Hyviä lintujärviä ovan mm Iso-Mustajärvi, Hurujärvi, Kaakamajärvi ja Korttojärvi.

Järvien tyyppilajistoa ovat puolisukeltajasorsat, tukkasotkat ja aiemmin myös naurulokit. Pohjoista lajistoa edustavat metsähanhi ja uivelo, jotka pesivät osalla järvistä. Järvet ovat olleet myös joidenkin lajien ensimmäisiä sillanpääasemia - Tornion ensimmäinen joutsenpari asettui 1970 ja 80 lukujen taitteessa Korttojärvelle, ja eteläistä lajistoa edustavat mustakurkku-uikku ja pikkulokki ovat pesineet Hurujärvellä jo pitkään.

Hurujärvi, Korttojärvi ja Iso Mustajärvi kuuluvat valtakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Lisätietoja:

Tornion Raumonjärvi

Ristisorsa, 30.4.2013 Tornio, Raumonjärvi © Seppo Kemppainen 2013

Raumonjärven peltoalue on keväällä muuttoaikaan koko seudun paras lintupaikka. Alue koostuu useista erillisistä, täkäläisellä mittapuulla suurista pelloista. Lintuja on helppo kiikaroida tieltä tai Hakaniityn lintutornista.

Peltoalueen paran lintupaikka on yleensä Hallaniitty, mutta lähes saman veroisia ovat myös Hakaniitty, Rikiö ja Sammalperä. Näille pelloille kerääntyy huhti-toukokuun vaihteessa jopa sadoittain hanhia sekä runsaasti kurkia, joutsenia, kahlaajia, kyyhkyjä, haukkoja, pulmusia, kirvisiä ja lapinsirkkuja.

Suurempia alueen harvinaisuuksia ovat olleet arosuohaukka, tunturihaukka, lyhytnokkahanhi, tundrahanhi, tiibetinhanhi, valkoposkihanhi, sepelhanhi, ristisorsa, mustapyrstökuiri ja kangaskiuru. Pikkuharvinaisuuksia tai jokavuotisia vieraita ovat merihanhi, kanadanhanhi, merikotka, muuttohaukka, keräkurmitsa, uuttukyyhky, turkinkyyhky, turturikyyhky, sepelrastas ja tikli.

Kevättalvella myyräkantojen romahtaessa saattaa pellot ovat myös lapinpöllöjen suosiossa. Niitä tosin saattaa löytää paremmin hivenen syrjäisemmiltä Keltun ja Pohjukan pelloilta.

Hyviä Tornion peltoalueilla sijaitsevia lintujen levähdyspaikkoja ovat myös Pirkkiön Oraskeri, Liakan Katajamaan niityt sekä Kourilehdon Vitsikkojänkkä. Oraskeri poikkeaa muista Tornion pelloista ollen kuulu erityisesti keväisistä merihanhiparvistaan.

Pesimälajisto on tyypillistä Tornion seudun peltolinnustoa: töyhtöhyyppiä, suopöllöjä, kiuruja ja ennen kaikkea runsaasti kuoveja.

Raumonjärven pellot kuuluvat valtakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Sivun tiedot perustuvat osin seuraaviin julkaisuihin:

Xenuksen logo

Tiiralogo